Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Leiskuharjassa on tällä hetkellä 13 hoitajaa.

Hoitajaksi Leiskuharjaan pääsee lukemalla tämän tekstin ja säännöt, ja pyytämällä hoidokkia vieraskirjassa. Aluksi jokaisella voi olla vain yksi hoitsu; toisen voi ansaita piankin ahkeralla hoitamisella ja tallin asioihin osallistumisella. Kolmas hoitsu annetaan poikkeustapauksissa erityisistä ansioista.

Ensimmäisen viikon aikana hoitajan pitäisi myös kirjoittaa itsestään 6-12 lauseen esittely (siis ihan fiktiivisestä itsestään, mitään todellista ei tarvitse kertoa).

Jokainen hoitaja saa oman kaapin, jonne tulevat mm. rahat ja tavarat, palaute, ja vapaaehtoiset bonustehtävät, jotka saa tehdä milloin haluaa jos haluaa, ja kun entinen tehtävä on suoritettu, tulee tilalle uusi. Mitään pakkoa tai kiirettä niiden tekemiseen ei ole, tehtävän voi jättää kirjoittaessaan täysin huomiotta tai lykätä sitä. Tehtävien suhteen saa myös esittää toiveita (esim. tahdotko tehtäviä omaan hoitsuun liittyen vai jotakin muuta).

Jos kaipaat haastetta, Leiskuharjassa on yksi erikoistapaus, huippulahjakas morganruuna Corona, joka on toinen minun eli Ronnien yksityisratsuista, mutta jolle otetaan pätevä hoitaja, koska hankalampi yksityisistäni, Dante, vaatii niin paljon huomiotani. Coronan hoitajan valitsen koetarinan perusteella - sitä ei siis tarvitse erikseen pyytää hoitsuksi, vaan voi mennä suoraan hoitokirjaan ja kirjoittaa aiheeseen liittyvän tarinan. Ihmeitä en Coronankaan hoitajalta vaadi, mutta otan vapauden päättää tarinan perusteella hyväksynkö sen kirjoittajan ruunan hoitajaksi. Vaikka näin ei kävisikään, saa tarinasta kuitenkin kattavan palautteen. Huom. myös leiskulaiset joilla jo on hoitsu, voivat pyrkiä vapaasti Coronan hoitajaksi; he saavat koetarinasta myös v€-palkan. Otsikoi tarinasi nimellä STARRING COLORADO.

(c) Shannon Tompkins - Lisenssi

Hoitotarinoiden on hyvä rakentua keskeisesti hevosten kanssa puuhailun ympärille, mutta toivon tarinoilta myös jonkinlaista juonikuviota. Se voi koskea omaa (kuvitteellista) elämääsi, tai ulkoisia tapahtumia – voit luoda henkilöhahmoja jotka auttavat juonen rakentamisessa. Jännitystä, romantiikkaa, kaikenlaista saavat tarinat sisältää, mutta muistetaanhan että Leiskuharja on realistinen talli, eikä mennä liian pitkälle.

Tarinoissa saa myös, lupaa kysymällä, lähteä hoidokkinsa kanssa esim. kuvitteelliselle valmennusleirille tai tehdä muuta vastaavaa tavallisuudesta poikkeavaa. Kysykäähän rohkeasti jos teillä on ideoita joita tahtoisitte toteuttaa.

Myös kisaaminen on sallittua luvalla, mutta kisojen on oltava oikeasti olemassa etkä saa itse keksiä sijoitustasi. Yleensä annan aina luvan kisoihin, jos ei niille ole mitään estettä.

Tarinoista saa rahaa mm. kekseliäisyyden, realistisuuden, yksityiskohtaisuuden, sujuvan kerronnan, hyvän kielenkäytön ja selkeyden mukaan. Suosittelen jakamaan tarinat kappaleiksi ja oikolukemaan ne ennen lähettämistä. Vieraskirjan ajoittaisen temppuilun vuoksi on myös hyvä kirjoittaa tarina ensin esim. Wordilla, jottei vaivalla kirjoitettu teksti lähetettäessä katoa. Tarinapalkoilla voi mm. ostaa itselleen ja hoitsulleen tarvikkeita tallikaupasta.

Pyrin antamaan kaikille ainakin jonkin verran hyvää palautetta, sillä huonoja tarinoita ei olekaan, mutta esitän myös rakentavaa kritiikkiä, josta ei pidä loukkaantua. Tällainen kirjoittaminen on hyvää harjoitusta kouluakin varten. Mitä pidempi tarina, sitä pidempi palaute.

Maksimipalkkiota tarinoista ei ole, sillä aina pitää voida pyrkiä parempaan.

Ja lopuksi, liittymällä hoitajaksi sitoudut siihen, että muut hoitajat voivat käyttää hahmoasi tarinoissaan. Haukkua, ilkeillä tai mustamaalata EI saa, ellette ole chatissa tai juttuvieraskirjassa yhteisesti sopineet että hahmoillenne tulee riitaa.

Sovellus poistettu ylläpidon toimesta.
©2018 Leiskuharjan Ratsutalli - suntuubi.com